Rumpu saa vahvistusta Korian suunnalta kun huipputaitava Tuomas Huhtinen liittyy joukkueen vahvuuteen.
Heikin pelit jäivät siis yhteen esiintymiseen miehen siirtyessä loppujen lopuksi pääkaupunkiseudulle töihin.
Joni Kelloniitty puolestaan astui armeijan harmaisiin, toivottavasti poika nähdään vielä Rummun riveissä, sen verran potentiaalinen tapaus on kyseessä.
Tuomisen Ari on liittynyt oman loukkaantumisensa jälkeen ryhmään takaisin.
Valmentajan cornerissa on tilasto peliminuuteista kevätkierroksen jälkeen.
RiPa-pelissä loukkaantunut Petrus on erittäin valitettavasti loppukauden pois, mieheltä murtui poskiluu kahdesta kohtaa.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että Antilta katkesi polven eturistiside KoPa-pelissä, eli Antin kausi oli siinä.
Rummun akuutti pelaajapula helpottaa, kun Petruksen poissaolo jäikin lyhyemmäksi kuin arvioitiin ja myös Karvonen sekä Pulsa ovat pelikunnossa.
Myös viime kaudella Rummussa pelannut Jarkko Kortelainen on liittynyt joukkueeseen loppukaudeksi.
Ja sairaslistalle tällä kertaa Hartikainen, jonka jalassa on todettu murtuma