Miss Peltirumpu-gaala-risteily järjestettiin Silja Serenadella 10.10. – 12.10. 2008. Helsingin ja Tukholman osakilpailuiden jälkeen sunnuntain finaaliin selvisi todella kauniita kisumirrejä, muodokkaita minkkejä ja tasokkaita tipusia.
Valitun Miss Peltirummun tulisi vaalia samoja teemoja ja arvoja, johon koko Peltirummun toiminta perustuu. Urheilullisuuden, huumorintajun ja joukkuehenkisyyden lisäksi odotimme valitulta myös inhimillistä avoimuutta, nautinnollisuutta, intohimoa ja positiivisuutta. Emme halunneet kuitenkaan väkisin ja väärin perustein ja arvoin kruunata ketään tähän suureen, mullistavaan, mutta vaativaan tehtävään ja titteliin, vaan etsimme rauhassa ja peltirummun muotoisella sydämellä oikeaa ihmistä.
Gaala-risteily oli yleisöllisesti jätti menestys. Lähes kaikki hytit pohjamudista stratosfääriin olivat asutettu. Kaikki ravintolat, baarit ja kaupat olivat auki risteilyä varten. Risteilyn tuotto ohjattiin suoraan Silja Linen operatiivisen päivittäistoiminnan kehittämiseen.
Kilpailun päätäntäkomiteaan kuului 16 kokenutta peltirumpulaista ja he onnistuivat tehtävässään supertäydellisesti: 12.10. kello 2:27 kruunattiin maailman ensimmäinen Miss Peltirumpu eli Miss Peltirumpu 2008. Hän on valloittava, hunajainen ja miellyttävä kaunotar, KRISTIINA PYHTINEN.
Paitsi, että juuri kruunattu Kristiina toi valoa ja iloisuutta koko risteily-yleisöön, hän myös puhdisti loistokkuudellaan ja sädehtiväisyydellään Itämeren pohjan sen pahimmista ympäristömyrkyistä, elohopeasta ja kadmiumista. Koko Peltirummun joukkue oli todella mielissään, että löysivät tämän loistavan Kristiinan jakamaan rummun ilosanomaa ja kantamaan kruunua ylpeänä ympäri Suomea.
Median ja yleisön vapautettua Kristiinan pääsimme vielä tarkemmin keskustelemaan tuoreen kaunottaren kanssa ja voinemme kirjoittaa seuraavaa faktaa kaunottaresta:
Aamu-uninen Kristiina on kotoisin Oulusta, mutta on asustellut Helsingissä jo lähemmäs kolme vuotta. Avoliitossa asuva missi ei ole kotona useinkaan käärmeissään, vaikka hänellä on lemmikkinä Kalix-käärme. Vaikkakin Kristiina on todella kuuma ”kinkku”, hän syö mielellään jouluna kalkkunaa. Tulevan suuhygienistin näkee todennäköisemmin uimarannalla kesäisin, koska avantoon ”Krisseä” ei saisi mitenkään. Tämä notkea ja sulavaliikkeinen kauris antaa keholleen kyytiä viikoittain etenkin latinotanssin merkeissä. Hyvin sosiaalinen ja empaattinen kuningatar tietää, että muumitaloa ei lukita yöksi, koska muumeille ovat kaikki tervetulleita. Missimme uskoo myös, että titteli tekee hänen vuodestaan ikimuistoisen ja odottaa kovasti paljon hauskoja hetkiä. Lopuksi hän haluaa toivottaa koko joukkueelle terveisiä ja päättää keskustelun: RUMPU ON EHDOTTOMASTI SYDÄMEN ASIA!
Toivomme Kristiinalle oikein antoisaa missivuotta - toivottavasti titteli tuo hänelle monenlaisia PR- ja edustustehtäviä. Ainakin hänen Karoliina-managerinsa on todella luottavainen uusien kontaktien syntyyn ja hän pitää tätä titteliä mullistavana ja todella uraa aukaisevana kulmakivenä.
Miss Peltirummun kuulumisia julkaistaan nettisivuillamme pitkin vuotta ja hänet on mahdollista nähdä myös kesällä otteluissamme ja muissa tapahtumissamme – kannattaa siis katsastella sivujamme päivittäin ja käydä katsomassa kaikki ottelumme!
Jos sinulla on kysyttävää Kristiinalta tai Kristiinasta lähetä kysymyksesi sivuiltamme löytyvän palautuslomakkeen myötä.